LUPA OLLA VAAN

Mikähän siinä on, että jouten olo on niin vaikeaa. Voihan se tietysti johtua siitä, että tekemistä vaan on niin paljon ettei ehdi lepäilemään. Silloin saa kyllä katsoa peiliin ja syyttää itseään. Ajan puute kertoo sen, että on järjestänyt tekemisensä  väärin. Kaikilla on sama tuntimäärä käytettävissään ja kiire johtuu vain omista valinnoista.

Vaikka kuinka on sitä mieltä, että lekotella saa, se nostaa pintaan ajatuksia laiskuudesta ja liian helposta elämästä.

Vaikka olisi juuri pessyt lattiat, levittänyt pyykit ja tehnyt ruuan, ei välttämättä tunnu, että olisi ansainnut joutilaisuutta loppupäiväksi.

Johtuisiko se luterilaisesta kulttuuristamme, joka korostaa vastuuntuntoa ja työn arvostamista.

Ei elämän kuulu olla hikipinnassa puurtamista ainakaan koko ajan. Työn teko saa olla kivaa ja siitä on lupa nauttia. Työpaikkoja ei edes riitä kaikille, joten jollekkin päivä koostuu omista rutiineista ja TV:n katselu voi olla yksi niistä.

Kotitöiden lisäksi itselläni on oma pikku yritys, jota teen kotona. Teen luontaishoitoja eikä se todella ole kokopäivähommaa, vaan sesonkiluonteista ja siten tyhjiäkin päiviä on. Itselleni se ei ole onneksi ongelma, sillä muutakin puuhaa riittää.

Mutta silti se takaraivossa tykyttävä syyllisyys muistuttaa itsestään aina silloin tällöin kun päiväsaikaan saan vain olla ja tehdä mitä haluan.

Tämä on taas niitä omia oppiläksyjä, joita vielä opettelen. Ihmisen arvo ei riipu hänen työstään tai mistään muustakaan. Kaikilla on sama ihmisarvo kaikesta huolimatta.